- FI
- EN
Moona Annala
Fysioterapeut YH
Hei,
Nimeni on Moona Annala ja olen kotoisin Nummelasta. Fysioterapeuttina minulle on ensisijaisen tärkeää asiakaslähtöisyys, ja teenkin työtä omalla lämpimällä persoonallani huumoria unohtamatta. Haluan auttaa asiakkaitani saavuttamaan tavoitteensa ja parhaan mahdollisen toimintakyvynsä ottamalla hyvinvoinnin kokonaisuutena huomioon.
Parasta työssäni on huomata, kuinka voin tuoda iloa ja onnistumisen kokemuksia asiakkaideni päivään.
Nuoruusvuosina minulla on kerääntynyt kilpaurheilutaustaa cheerleadingin parissa 9 vuoden ajalta. Nykyisin sen sijaan tanssiharrastus on vienyt mennessään, ja vapaa-aikani kuluukin pitkälti kuntosalilla treenailun lisäksi lattareita kuten bachataa ja salsaa tanssiessa. Olen seikkailumielinen tyyppi ja kokeilemassa mielellään uusia juttuja. Suomen kielen lisäksi minulta taittuu palvelu myös englanniksi ja espanjaksi.